Lineaarisessa talousjärjestelmässä tuotteet valmistetaan, kulutetaan ja heitetään pois, luonnonvaroja kertaluontoisesti hyödyntäen.
Päinvastainen toimintatapa on kiertotalous, jossa ei tuoteta jatkuvasti lisää tavaroita, vaan olemassa olevia materiaaleja ja tuotteita hyödynnetään mahdollisimman pitkälle.
Kuvittele, että seisot vaatehuoneessasi ja ymmärrät, että sinulla on massiivinen vaatekriisi. Vaatteita on kertynyt vuosien varrella eri elämänvaiheista, ja ne tuntuvat valtaavan kaiken tilan.
Tämä oli tilanne elämässäni syksyllä 2017. Silloin totesin, että nyt tarvitaan MUUTOS.
Aloin selvittää, miten voisin ratkaista...
Kävin eilen katsomassa Barbie-leffan 9-vuotiaan tyttäreni kanssa. Olimme nähneet elokuvan trailerin aiemmin kesällä ja mietimme, että leffa voisi kiinnostaa molempia. Jos totta puhutaan, niin minä odotin sen olevan lähinnä kategoriaa "siirappinen teinileffa, jossa on hassunhauskoja juonenkäänteitä".
SuomiAreenassa Porissa käytiin tällä viikolla hyvää keskustelua teemalla Pikamuoti pois muodista. Suomen Tekstiili & Muoti ry:n paneelikeskustelussa ruodittiin LUT-yliopiston työelämäprofessori / muotivaikuttaja Sami Sykön johdolla pikamuotia, vaateteollisuuden haasteita, sekä laajemmin alan murrosta ja keinoja, joita...
Kapselipukeutumisella tarkoitetaan metodia, jolla luodaan ajaton ja toimiva vaatekaappi, jonka vaatekappaleet sopivat toisiinsa. Näin poistetaan valinnan vaikeus ja selätetään jokapäiväiset pukeutumisongelmat. Kapselipukeutuminen sopii monenlaisille ihmisille ja erilaisiin vaatesäilytysratkaisuihin, mutta on hyvä olla tietoinen muutamista asioista, jotta...
Oletko pohtinut jotakin värianalyysiin liittyen? Löydät luultavasti vastauksen tästä alta.
Värianalyysi tarkoittaa sinulle parhaiden värisävyjen tunnistamista, yleensä eri väristen huivien avulla. Värianalyysin taustalla on tapa luokitella värisävyjä ja yhdistää...
Oletko joskus saanut itsesi kiinni näistä ajatuksista?
...
Oletko pohtinut, että kapselipukeutuminen kuulostaa kiinnostavalta, mutta epäilet sopisiko se sinulle? Lue alta, millaisiin tilanteisiin ja kenelle kapselipukeutuminen voi olla ratkaisu.
Jos kaipaat ajan säästöä ja helppoutta pukeutumiseen, kannattaa kokeilla kapselipukeutumista. Sen sijaan, että roikottaisit vaatekaapissasi kaikkia...
Oletko koskaan ihaillut jonkin julkkiksen tyyliä niin paljon, että hankit vaatteen, joka on kuin hänen vaatekaapistaan? Jos et ole pysähtynyt pohtimaan, miten vaate sopii oman elämäsi aktiviteetteihin, saatat huomata, että vaate ei toimikaan sinun arjessasi. Mikä avuksi?
Sen sijaan että kopioisit tyyli-idolisi pukeutumista,...
Oletko ihminen, joka tekee vuoden vaihtuessa uudenvuodenlupauksia? Nyt alkaa uusi elämä: kuntoilu, terveellinen ruokavalio, kunnon yöunet, siisti ja harmoninen koti!
Elämää on hankala laittaa uusiksi kertarysäyksellä. Helpompaa on lähteä liikkeelle pienistä muutoksista, joita toistaa sinnikkäästi niin, että niistä...
50% Complete
Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit, sed do eiusmod tempor incididunt ut labore et dolore magna aliqua.