Kapselipukeutuminen Verkkokurssi Konsultit Värianalyysi Luennot Blogi Konsulttikoulutus Ota yhteyttä Kauppa Brändivalmennus Webinaari Vaatekaappi Workshop Kirjaudu sisään

Lempivaatteista oman tyylin kulmakiviä

Väitin aiemmassa blogitekstissä, että vaatesäilytyksen selkiyttämisellä on kerrannaisvaikutuksina oman tyylin selkiyttäminen sekä itsetunnon nostaminen. Nyt kerron miksi.

Kaksi erilaista aamua

Kuvitellaan tilanne, jossa vaatekaappisi on täynnä vaatteita. Niitä on niin paljon, että vaatteiden valitseminen on hankalaa ja yhden asukokonaisuuden valinnassa tuhraantuu vähintään puoli tuntia. Sovittelussa hylätyt vaatekappaleet mytätään takaisin kaappiin tai viskataan tuolin päälle odottamaan, että jaksat viikata ne takaisin joskus myöhemmin. Lopulta päälle valikoituu joko sama asukokonaisuus kuin niin monesti ennenkin, tai asu, joka päälläsi et tunne oloasi luontevaksi. Lempivaatteesi ovat hukkuneet vaatepaljouden sekaan, etkä näe, miten voisit yhdistellä niitä uudella tavalla, jotta kokonaisuus korostaisi persoonaasi ja omaa tyyliäsi.

Siirrytään sitten kuvittelemaan tilanne, jossa näet edessäsi noin 30 vaatekappaletta. Vaatteet roikkuvat siististi henkareilla, jotta ne on helppo nähdä yhdellä silmäyksellä. Olet valinnut vaatteet itse muutama viikko sitten sillä perusteella, että ne sopivat nykyiseen vuodenaikaan ja juuri sinun tämänhetkiseen elämääsi. Koska vaatteiden värit sopivat yhteen, on niistä helppo valita nopeasti mieleinen ylä- ja alaosa. Pukeuduttuasi tunnet itsesi kotoisaksi vaatteissa ja peilistä katsoo itsevarma nainen.

Caps Lookin® elämää helpottava metodi perustuu siihen, että vähennetään vaatekaapilla uuvuttavia päätöksiä. Kun kerran kolmessa kuukaudessa tehdään päätökset kapseliin päätyvistä vaatteista, ei suuria valintatilanteita tarvitse kohdata päivittäin.

Oma tyyli löytyy jo omasta vaatekaapista

Tyyli on hidasliikkeisempi ja yksilöllisempi sana kuin muoti. Se on yhdistelmä persoonallista ilmaisua ja yhteisön sääntöjä, joihin vallitsevat arvot vaikuttavat. Trendit taas tarkoittavat kääntymistä, suunnan muutoksia.

Olet jostain syystä ostanut niitä vaatteita, joita vaatekaapistasi löytyy. Kannattaa muistaa, että pukeutumisessa ei tarvitse mennä trendien mukaan. Pohdi mieluummin, millaiset vaatteet kuvastavat omaa persoonaasi ja millaisessa tyylissä viihdyt parhaiten. Useimmin päällesi valikoituvat luottovaatteet (tai lempivaatteet) ovat niitä vaatekaappisi kulmakiviä, joiden ympärille oma tyylisi muodostuu.

Joskus saattaa tuntua, että oma tyyli on jämähtänyt paikoilleen ja haluat kehittää sitä tietoisesti vastaamaan nykyistä elämäntilannetta. Omaa tyyliäsi selkiyttääksesi voit selailla lehtiä tai pinterestiä ja pohtia, mitkä kuvat erityisesti “kolahtavat”. Usein huomaat, että sinulta löytyy jo vastaavanlaisia vaatteita, toisinaan taas on tarpeen tehdä täydentäviä hankintoja.

“Wau, mikä tyyli!”

Caps Look® -metodin omaksuneet naiset ovat kertoneet, että ympärillä olevat ihmiset huomaavat muutoksen. Itselle mieluisten värien yhdistely voi olla rohkeampaa kuin ennen, eikä jokaisen trendin mukaan tarvitse mennä, kun omalla vaatekaapilla pääsee “shoppailemaan” kolmen kuukauden välein.

Hyvä itsetunto tarkoittaa sitä, että minäkäsityksessä ovat voitolla positiiviset ominaisuudet, jolloin on luontevaa korostaa hyviä ominaisuuksia (esimerkiksi vaatteilla). Tämä toimii myös toiseen suuntaan: Kun alat pukeutua rohkeammin omaa persoonaasi korostaen ja saat siitä positiivista palautetta, itsearvostuksesi ja -tuntosi kohenee. Voit myös luottaa siihen, että jos Suomessa joku kehuu ulkonäköäsi, se ei ole pelkkää sanahelinää vaan aito kohteliaisuus!

 

Kun haluat kokea itse, miltä tuntuu selkiyttää vaatevalintoja ja sitä kautta omaa tyyliä, osallistu Tyylikäs ja toimiva vaatekaappi -verkkokurssille. Viisi viikkoa kestävällä kurssilla pääset sisälle metodiin sekä järjestät selkeiden vaiheiden kautta oman vaatesäilytyksesi uudelleen niin, ettet enää halua palata vanhaan.

Haluatko oppia lisää kapselipukeutumisesta?
Tilaa ilmainen kapselipukeutumisen miniopas sähköpostiisi!

Tilaa tästä
Close

50% Complete

Two Step

Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit, sed do eiusmod tempor incididunt ut labore et dolore magna aliqua.