Kapselipukeutuminen Verkkokurssi Konsultit Värianalyysi Luennot Blogi Konsulttikoulutus Ota yhteyttä Kauppa Brändivalmennus Webinaari Vaatekaappi Workshop Kirjaudu sisään

Vaateostokseni 2021

Koska olen aina rakastanut kauniita vaatteita, niitä on kohtuullisen paljon, vaikkakin konmaritin vaatehuoneeni nelisen vuotta sitten, ennen kapselipukeutujaksi ryhtymistä.

Päätin vuoden 2021 alussa, että alan kirjaamaan puhelimellani Google Keepiin jokaisen vaatteen jonka hankin, hankintapaikan ja hinnan. Päätin myös, että pyrin ostamaan vain käytettyjä vaatteita. Arvelin, että nyt jos koskaan tähän on helppo ryhtyä, kun koronan takia ei tule matkustettua ulkomaille tai kierreltyä kauppakeskuksissa.

Kuinkas sitten kävikään.

Kvartaaliraportti vuoden vaateostoksista

Helmikuussa lisäsin päätökseeni, että alan tekemään tänne blogiin "kvartaaliraportointia" ostamistani vaatteista. Tämä on hyvä keino lisätä yksi uusi pohdinnan paikka mielessäni olevaan listaan, jonka käyn läpi ennen vaatteen ostopäätöstä.

Eli tässä se tulee; vaateostokseni 2021 - jaettuna kolmen kuukauden jaksoihin.
Ennen yrittäjäksi ryhtymistä tein 15v uran pankkimaailmassa ja siksi "kvartaaliraportti" tuntui luontevalta lähestymistavalta myös vaatteiden kuluttamiseen.

Tammi - maaliskuu 

Alkuvuoden vaatehankinnoistani kirjoitin jo aiemmassa postauksessa, jonka voit lukea täältä. Tässä vielä sivuhuomio, että lasken vaatehankintoihin mukaan myös kengät ja laukut.

Tammikuu meni kurinalaisesti ja hankin pelkästään second hand -vaatteita, 6 kpl. 

Helmikuun alku meni hyvin. Hankin yhden "pakollisen" järkihankinnan - uudet hanskat talviurheiluun, sekä ei niin pakollisen fiilishankinnan alennusmyynnistä (kiva t-paita pääsi ilmojen lämmettyä päälle useasti). Talviloman kirppisreissulta teinkin sitten useamman yllättävän hankinnan itselleni, vaikka oli tarkoitus etsiä vaatteita vain lapsille. Helmikuussa kaappiin tuli yhteensä 11 vaatetta lisää, ja lähti 1. 

Maaliskuun alku meni todella hyvin, sillä en pääkaupunkiseudun pahentuneen koronatilanteen vuoksi edes käynyt missään. Sitten menin tapaamaan uutta tuttavuutta, a la Louko -vaateputiikin yrittäjänaista Satua, jolla oli liikkeessään Ystävämyyntiviikko. Meillä synkkasi hyvin ja samalla tutustuin Sadun suunnittelemaan kapselivaatemallistoon. Koska liikkeessä ei ollut keskellä päivää muita asiakkaita, sain rauhassa sovitella mieleisiä vaatteita. Niinhän siinä kävi, että löysin 6 vaatetta, jotka ankaran harkinnankin jälkeen tuntuivat sellaisilta, että niille olisi käyttöä vuosiksi eteenpäin. Päätin "YSMY-alepäissäni" tehdä rahallisesti ison satsauksen - saman suuruisen kuin silloinen kuukausituloni (TE-keskuksen starttiraha). Aiemmassa työssäni pankissa sama summa ei olisi kirpaissut läheskään yhtä paljon. Tein satsauksen siksi, että pystyin näkemään kaikki vaatteet pitkäaikaisessa käytössä uudella urallani, jolla pukeutumiseni voi olla vielä astetta epämuodollisempaa kuin aiemmassa työssäni. Maaliskuun lopulla sain lisäksi kaksi vaatetta ilmaiseksi.

Ihan kirjoituksen lopusta näet vaatehankinnat euroissa ja kappaleina. Tammi-maaliskuussa käytettynä ostetuista vaatteista tuli hieman reilun sadan euron lovi lompakkooni. Uutena ostetuista reilu 700 euron. Yhtään vaatetta en myynyt, ainoastaan yhden lahjoitin hyväntekeväisyyteen.

Kohtalokas, mutta ah niin ihana shoppailureissu...

Huhti-kesäkuussa tavoitteenani on saada "poistoputki" toimimaan paremmin, jotta vuoden lopussa kotiin sisään kantamieni vaatteiden määrä olisi pienempi kuin ulos lähteneiden. Mielelläni myös ansaitsisin välillä rahaa vaatteilla, enkä vain menettäisi sitä :)

Huhti - kesäkuu 

Maaliskuun hulluttelujen jälkeen olin huhtikuussa todella kurinalainen, enkä ostanut yhtään vaatetta!

Toukokuussa varasin vihdoin kauan suunnittelemani myyntipöydän Bella-kirppikseltä. Sinne tuli myyntiin pääasiassa lasten pieneksi jääneitä vaatteita, mutta melko paljon myös omia tarpeettomaksi käyneitä vaatteita.

Toukokuussa sainkin myytyä 10 omaa vaatettani, mutta vastaavasti Bella-kirppiksellä kiertely kartutti omaa vaatevarastoani näillä löydöillä: vaaleansininen Esprit-kauluspaita ja Massimo Dutti -pusero, puuteripinkki COS-tunika ja valkoinen Mikki-kuvallinen t-paita, sekä vaaleat lenkkarit, jotka otin käyttöön vanhojen ja lähes rikki menneiden kuntosalikenkieni tilalle. 

Kävin myös Tampereella second hand -kierroksella ja löysin ihanan Lindexin pitsihihaisen kesäpaidan Radiokirppikseltä.

Helsingistä UFF-myymälästä puolestaan löytyi mustat ballerinat aiempien pahasti kulahtaneiden tilalle. Helsingin second hand -kierrokselta Moody Mondaysta löytyi kaunis sinisävyinen DKNY-hame sekä kauan etsimäni kimonojakku, jossa oli upea riikinkukko-teema. Olin niin onnellinen tästä viimeisestä löydöstä!

Toukokuulle osui myös useampi yhteistyön ideointivisiitti a la LOUKO -putiikille, jonka ystävämyynnistä hankin vielä pari ihanaa pellavaista kesävaatetta: vedenvihreä hame ja hellemekko. Ja lopuksi hankin jo pitkään ostoslistallani olleet pastellisävyiset alustopit Zarasta, vaaleanpunaisen ja -sinisen. Toukokuun saldo olikin 13 kotiin kannettua vaatetta, 10 pois vietyä. Hankinnoista 4 oli uutena ostettuja, 9 käytettynä.

Kesäkuussa Bella-kirppiksellä käynti "jäi päälle" ja kotiutin sieltä vielä Leviksen vajaamittaiset farkut sekä uudet Niken lenkkarit, jotka olivat koko kesän ja syksyn kovassa käytössä lenkkipoluilla. Äidiltäni sain 2 vaatetta, jotka olivat jääneet hänelle pieneksi: Polan fuksianpunaiset caprit sekä Voglian vaaleansinisen puseron.

Myös kesäkuussa kävin Tampereella second hand -kierroksella ja tein seuraavat löydöt: Marimekon luonnonvalkea-musta kukkamekko Merkitys-kirppikseltä, Tiger of Swedenin pinkki-tummansininen hame ja nuden väriset kiiltonahkakorkokengät LumindoLife-kirppikseltä sekä iso puuteripinkki-kulta-musta huivi Fida Tammelasta. Yhteensä siis 8 vaatetta lisää, joista 6 ostettu käytettynä ja 2 saatu ilmaiseksi.

Käytettynä ostettuihin vaatteisiin meni rahaa 230 euroa. Uutena ostettuihin 190,90 euroa. Myymällä vanhoja vaatteitani ansaitsin 28,80 euroa.

Kappaleet ja eurot päivitetty alas kaavioihin.

Heinä - syyskuu

Heinäkuun helteillä hankin vain yhden vaatteen, vihreät rennot kesähousut Porvoon reissulta Bohemia-kirppikseltä. Hyvä second hand -ostos, jota tuli käytettyä paljon ilmojen hieman viilennyttyä.

Elokuussa tarvitsin uudet mustat legginsit aiempien kulahtaneiden tilalle. Hankin ne lomamatkalta Turun Vila-liikkeestä. Lisäksi piipahdin myöhemmin elokuussa kotimme lähellä Bella-kirppiksellä, josta löytyi ihana vaaleanharmaa pitkä ja ohut Lindexin neuletakki.

Syyskuussa jatkoimme Tyylitiistai-naisteniltoja yhteistyössä A la LOUKO -kapselivaatebrändin kanssa. Ihastuin roosanväriseen toppiin (alehintaiseen vielä) sekä sain yhden valkoisen 3/4-hihaisen puseron kiitoksena yhteistyöstä.

Olin kesällä laittanut hieman vaatteitani myyntiin Emmyyn. Elo-syyskuussa niistä myytiin 6 kpl. Heinä-syyskuun aikana vaatekaappiini tuli siis 5 vaatetta lisää, mutta samalla poistui yksi enemmän. Ei huono!

Rahaa käytettynä ostettuihin vaatteisiin kului 33 euroa ja uutena ostettuihin 55 euroa. Vanhojen vaatteideni myynnistä ansaitsin 52,60 euroa.

Loka - joulukuu

Lokakuussa olin taas kurinalainen, enkä ostanut itselleni yhtään vaatetta. Toisaalta se oli aika helppoa, sillä en juurikaan edes kierrellyt kaupoilla. Nettikaupoista selailen vaatteita hyvin harvoin.

Marraskuussa päätin taas varata myyntipöydän kotimme lähellä olevalta Bella-kirppikseltä. Tiedostan, että sinne meneminen on kaltaiselleni "kirppishaukalle" riskialtista. Ja niinhän siinä kävi, että jo sillä kerralla kun menin vain varaamaan myyntipöytää, mukaan tarttui ihana taivaansininen pliseerattu Zara-hame (2,50 euroa), Reserved-farkut (4 euroa) ja tummansininen Noom-toppatakki (uudenveroinen, 30 euroa). Toppatakki oli aidosti järkihankinta, sillä olin kaivannut vanhan kulahtaneen, tummansinisen toppatakkini tilalle korvaavaa. Tämä uusi oli hyvin samanlainen malliltaan, eli hieman pidempi, sekä hupullinen. Vanha toppatakki lähti pois eteisen vaatekaappia täyttämästä.

Kun kävin järjestämässä kirppispöytää reilun viikon myyntijaksolla, hankin lähipöydästä vielä uutta vastaavan Under Armour -sporttitopin. Marraskuussa tuli siis hankittua vain käytettyjä vaatteita. Omia vaatteitani myin kirppisjakson aikana 15 kpl ja niistä sain 27,60 euroa. Kokonaisuutena kirppisreissun tuotto oli reilu 150 euroa, pääasiassa myin lastenvaatteita, -kirjoja ja leluja. 

Joulukuussa kävin hemmottelemassa itseäni yhdessä Helsingin second hand -putiikkisuosikeistani, Relovessa. Menin sinne lounaalle, ja päätin samalla katsastaa second hand -tarjonnan. Löysin itselleni täydellisen värisen ja päällä ihanan tuntuisen Marc Cainin 100% cashmere-neuletakin, joka minulla oli joulun ja uudenvuoden aikaan jo useasti päällä. Lisäksi iskin silmäni Y.A.S:n upeaan vaaleansinisävyiseen kellohelmaiseen hameeseen. Hametta en olisi missään nimessä tarvinnut, mutta halusin ostaa myös sen. Olen sitä mieltä, että jos kivan näköisellä pukeutumisella ja kauniilla vaatteella saa itselleen hyvää fiilistä (huom! myös ostohetken jälkeen, eli näkee että vaate sopii omaan tyyliin ja on pitkäikäinen), niin se voi olla vallan perusteltu investointi, vaikka kotona jo olisi muitakin saman kategorian vaatteita, jotka eivät ole loppuun kulutettuja/nukkavieruja. 

Loka-joulukuun saldo oli 104,50 euroa käytettynä ostettuihin vaatteisiin, yhteensä 6 kpl. Toisaalta myin kirppiksellä pois 15 vaatetta ja heitin vanhan toppatakin loppuun kulutettuna pois, joten luovuin yhteensä 16 vaatteesta ja ansaitsinkin niistä hieman (27,60 euroa).

Miten meni omasta mielestä?

Kaiken kaikkiaan koen, että vuoden viimeinen kvartaali meni parhaiten, sillä vaatekaapista lähti silloin reilusti enemmän pois kuin tuli tilalle. Lisäksi tavoitteeni, että ostaisin vain käytettyjä vaatteita, toteutui ainoastaan vuoden viimeisessä kvartaalissa. 

Koko vuonna vaatekaappiini tuli (ostettuna tai saatuna) yhteensä 57 vaatetta, näistä uutena ostettuja 14. Tämä on mielestäni yllättävän paljon, sillä olin ajatellut pärjääväni olemassa olevalla vaatevarastollani kaikissa elämäni tilanteissa. Jos en olisi pitänyt kirjaa vaatehankinnoistani, en olisi tätä epäsuhtaa hoksannut.

Toisaalta luovuin vuoden aikana yhteensä 33 vaatteesta (ja ansaitsin niistä reilun satasen rahaa). Silti, vaatekaapissani on siis 24 vaatetta enemmän kuin vuosi aiemmin (57-33), ja loppusaldona rahaa lähti tililtä 1329,65 euroa, sillä kirppismyynneillä ansaittu summa ei tilannetta paljoa paikannut.

Alla koko vuoden koosteet - euroina ja kappaleina. 

  Eurot
Kvartaali Käytettynä ostettu Uutena ostettu Myymällä ansaittu Loppusaldo
1 -103.3 -721.95 0 -825.25
2 -230 -190.9 28.8 -392.1
3 -33 -55 52.6 -35.4
4 -104.5 0 27.6 -76.9
Koko vuosi 2021 -470.8 -967.85 109 -1329.65

Koen, että vasta loppuvuotta kohti silmäni olivat kunnolla avautuneet sille, että vaatteita pitää laittaa enemmän pois, jos aikoo ostaa uusia. Uskon, että tästä on hyvä jatkaa vuonna 2022.

Päätin tämän kokeiluvuoden inspiroimana jatkaa vaateostosteni kirjaamista myös jatkossa, ja asettaa itselleni vuoden vaatebudjetiksi max. 1000 euroa, sekä uudeksi tavoitteeksi, että vuonna 2022 vaatekaapistani poistuu vähintään yhtä monta vaatetta kuin sinne tulee lisää. Eli että kappalemäärän suhteen mentäisi jatkossa pikemminkin +/-0 suhdeluvulla.

Oletko sinä pitänyt kirjaa vaateostoksistasi tai asettanut itseäsi vaatteiden ostolakkoon? Olisi mukava kuulla kokemuksistasi!

...jatkoa seuraa, pysythän kuulolla!

Haluatko oppia lisää kapselipukeutumisesta?
Tilaa ilmainen kapselipukeutumisen miniopas sähköpostiisi!

Tilaa tästä
Close

50% Complete

Two Step

Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit, sed do eiusmod tempor incididunt ut labore et dolore magna aliqua.