Digital Business Coaching and Consulting

Muistan elävästi sen tunteen, kun tienasin ensimmäiset euroni verkosta. Olin suunnitellut ensimmäistä kurssilanseeraustani huolella. Olin tehnyt kaksi versiota myyntisivusta, kirjoittanut myyntiviestejä ja ajastanut some-julkaisuja. Olin kirjoittanut blogia joitain kuukausia, kerännyt sähköpostilistaa ja yhteisöä ja valmistellut kurssia viikkoja.

Jännitti vietävästi, että ostaako kukaan! Ajattelin, että jos saan kurssille 10 ihmistä, niin olen supertyytyväinen. Kun tuli aika avata ostoskori ja ensimmäinen maksukuitti kilahti sähköpostiin muutaman minuutin päästä, tunne oli huumaava. Tienaamista poistumatta kotoa ja tekemällä sitä mistä pitää, auttamalla ihmisiä siinä minkä osaan – tätä lisää kiitos!

Kurssille tuli lopulta 20 ihmistä ja tunsin olevani todella voittaja. Olin kerrasta koukussa kurssilanseerauksiin! Seuraavalla kerralla kurssille tuli 90 osallistujaa ja sitä seuraavalla 127. Pääsin hyödyntämään nuoriso-ohjaajan organisointitaitojani, NLP Master Practitionerin käytännön psykologian osaamista, testaamaan erilaisia teknisiä ratkaisuja ja hurahtamaan täysillä myymiseen verkossa.

Opiskelin lanseeraamista ja sähköpostimarkkinointia maailman huipun, Jeff Walkerin johdolla. Walkerin Product Launch Formulan ohella ajatteluuni vaikuttivat Todd Brown, Daniel Levis, Ramit Sethi, Denise Duffiled-Thomas ja Ron Reich. Hyvin pian huomasin, että suomalainen internetmarkkinoinnin kulttuuri on edelleen kivikaudella. Huomasin myös, että aiemman blogini ja siihen liittyvän yrityksen ohella aikani menee koko ajan enenevässä määrin muiden digiyrittäjien sparraamiseen.

Jossain vaiheessa laskin, että käytin jopa 10-20 tuntia viikkotyöajasta muiden auttamiseen digibisnekseen ja mindsettiin liittyvissä asioissa. Aiempi työni alkoi kärsiä, mutta digiasioissa auttaminen oli niin inspiroivaa, etten halunnut jättää sitä kokonaan pois. Samalla tiesin, että naispuoliselle osaajalle on näillä markkinoilla tarvetta. Autan sinua rakentamaan myyntikampanjan, joka on linjassa sinun omien arvojesi kanssa ja joka keskittyy parhaiden asiakkaidesi auttamiseen, jotta voit tehdä töitä sillä tavalla kuin haluat ja todella päästä nauttimaan työsi hedelmistä.

Kuinka voin auttaa?

Autan pienyrittäjiä omien digituotteiden lanseeraamisessa. Vahvin näkemys ja osaaminen minulla on verkkokurssien myynnistä. Erityisesti sydämeni sykkii isoille yhteistyökumppanien kanssa tehdyille kurssien lanseerauskampanjoille, joissa saan laittaa kaiken peliin.

Voin auttaa sinua

  • osaamisesi paketoinnissa
  • eri vaihtoehtojen vertailussa
  • lanseeraussuunnitelman tekemisessä
  • uuden digibisneksesi teknisessä toteutuksessa
  • olennaiseen keskittymisessä

 

Lanseeraussuunnittelussa paras aika ottaa yhteyttä on silloin, kun sinulla on pystyssä nettisivut, sähköpostilista ja ensimmäiset digituotteet (verkkokurssi, e-kirja, jäsenyyssivusto, webinaari tms.) ja uskot, että voisit oikealla strategialla saada enemmän myyntiä aikaiseksi.

Jos olet vasta aloittamassa, voin auttaa sinua sähköpostiohjelman käyttöönotossa, sähköpostiohjelman vaihtamisessa, liittymislomakkeiden tekemisessä, verkkokurssialustan valinnassa ja erilaistan teknisten ratkaisujen integroinnissa.

Tällä hetkellä pystyn ottamaan uusia asiakkaita vain, jos olet yhteydessä vähintään 1kk etukäteen.

Koska tilanteet ja tarpeet ovat erilaisia, on apukin räätälöitävissä.

  • Kaipaatko pikaista sparrausta ja selkeyttä siihen, miten lähteä eteenpäin? Varaa 50 min Zoom-sparraus (95e/h +alv).
  • Oletko sinut tekniikan kanssa, mutta lanseerauksen kokonaisuus ja myyntistrategia on hukassa? Tehdään sinulle lanseeraussuunnitelma, jonka toteuttamisesta vastaat itse.
  • Onko sinulla pettämätön tuote, muttei juuri nyt aikaa tai rahkeita toteuttaa lanseerausta sen ympärille? Olen sinun Launch Managerisi. Teen haastattelun pohjalta lanseeraussuunnitelman ja sopimuksemme mukaan voin hoitaa somepäivitykset, Facebook-mainokset, sähköpostien kirjoittamisen, myyntisivun rakentamisen ja affiliate-yhteistyön koordinoinnin. (Ota yhteyttä 2-3kk ennen myynnin aloittamista. Ennakkomaksu + myyntiprovisio.)

Ota yhteyttä ja sovitaan 30-45min maksuton alkukartoitus, jossa selvitämme miten voisin parhaiten auttaa juuri sinua.

Huom. Uuden tuotteen luominen, validointi ja tuominen markkinoille on iso ja monisyinen prosessi. En hoida täysin uusien tuotteiden lanseerauksia. Poikkeuksena tilanteet, joissa sinulla on näyttöä tuotteen sisällön toimivuudesta livenä oikeiden asiakkaiden kanssa ja olet jo kerännyt yleisöä blogin, somen tai sähköpostilistan kautta. Jos olet kehittämässä täysin uutta tuotetta, voi Zoom-sparraus tuoda selkeyttä prosessiin ja voin auttaa sinua valitsemaan sinulle sopivimmat tekniset ratkaisut tuotteen toteuttamiseksi.

Ota yhteyttä

"Iina on auttanut minua monin tavoin ottaessani ensiaskeleita bloggaamisen ja digiyrittäjyyden saralla. Olen saanut roppakaupalla loistavia neuvoja käytännön tekemiseen, ja niitähän juuri tarvitaankin, erityisesti alkutaipaleella! Ja ihaninta on ollut se, että ei ole ollut niin hassua kysymystä, ettenkö olisi sitä Iinalta kehdannut kysyä. Kiitos Iina, olet huipputyyppi!"

Kiki
Bloggaaja, MyKoti

"Innostunut, paneutuva, nopea, avulias ja suunnitelmallinen! Iinan kanssa on ilo tehdä töitä, koska hän on aina askeleen edellä ideoinnissa ja toteutuksessa. Iinan vahvuuksia ovat strateginen suunnittelu markkinoinnissa ja myyvien mutta tyrkyttämättömien sisältöjen tuottaminen. Iina on myös hyvin perehtynyt erilaisten verkkopalveluiden, kuten blogien, sähköpostilistojen ja kurssialustojen, tekniseen puoleen. Lämmin suositus!"

Ilana Aalto
Ammattijärjestäjä, tietokirjailija, FT, Paikka kaikelle

"Iinalla on hyvää silmää yrittäjyyteen kohti menestystä. Hän ottaa härkää kiinni sarvista ja saa aikaan sen mitä haluaa! Hänellä on omakohtaista kokemusta rakentaa liiketoimintaa verkossa nollasta (sataan 😁). Hän osaa auttaa ja herättelee katsomaan asioita eri kanteilta. Jos et tyydy näpertämiseen, vaan haluat jotain suurempaa, Iina on hyvä sparraaja. ”Digivalmennusta” kohti menestystä."

Eveliina Rusi
Koulutettu hieroja, Eveliinan polku

"Iina on auttanut minua sekä lanseerauksissani että rahablokkieni purkamisessa. Olen saanut häneltä paljon konkreettisia neuvoja, ja hän on auttanut minua ajattelemaan yrittäjyyttä aivan uudesta näkökulmasta. Pidän Iinan käytännönläheisestä suhtautumisesta asioihin ja ihailen hänen määrätietoisuuttaan minkä vain liiketoimintaan liittyvän ongelman ratkaisemisessa. Suosittelen lämpimästi Iinan palveluja, Iina on loistotyyppi!"

Liisi Pettersson
Äänivalmentaja ja laulaja, Ääniluotsi

"Ensi kontakti Iinasta tuli kun liityin uuteen ryhmään. Minut toivotettiin tervetulleeksi Iinan toimesta ja kannustettiin 👌 Hän on lämminsydäminen Ihminen, jota en unohda. Minä koen todella tärkeänä sen, jotta uskaltaa lähestyä kysymyksillään, vaikka itse kokee olevansa todella tyhmä."

Tuula

"Iinalla on innostava ja käytännönläheinen blogi, josta on helppo poimia itselleen vinkkejä. Iina on innostava esimerkki digiyrittäjästä ja hän kehittää koko ajan itseään siinä lisää."

Sohvi Nyman
Stylisti, tietokirjailija

"Iinan parhaita puolia on kyky nähdä haastavatkin asiat kokonaisuutena. Hän on hyvin järjestelmällinen ja analyyttinen, ja nämä kyvyt teknisten taitojen lisäksi ovat valtava apu kenelle tahansa digiyrittäjälle, etenkin aloittelevalle sellaiselle. Erityisesti alussa on monesti vaikea hahmottaa olennaista epäolennaisesta ja Iina kykenee tähän, hän ei pelkästään kerro mikä on olennaista vaan auttaa myös asiakasta näkemään sen. Hänellä on kyky ei pelkästään kertoa faktoja, vaan opettaa itse hallitsemansa haastavatkin asiat ja asiakokonaisuudet eteenpäin helposti ymmärrettävässä muodossa."

Katja Kesti
Personal trainer, Health Coach, KuntoILO

"Iinan väsymättömät, energiset ja tarkkanäköiset kysymykset ovat auttaneet minua monessa kohtaa selkiyttämään omaa visiotani ja tarkentamaan toimintaani. Iinalla on valtava tietomäärä, jota hän osaa jakaa kannustavasti ja toisen omaa ajattelua tukien (vertaa tylsä luennointi tai paasaaminen). Omalla esimerkillään Iina näyttää hienoa tietä ja olenkin kiitollinen avusta, jota olen saanut Iinalta matkallani Suomen suosituimmaksi kanabloggaajaksi."

Marianne Hautsalo
Tirehtööri, Lintutila Siltajoen Sirkus

"Iina, mitä mä olisin tehnyt ilman sua ja sun tieto-taitoa ActiveCampaignen ja WordPressin käytöistä ja lisätoiminnoista! En haluu edes kuvitella sitä. Voin sanoo käsi sydämellä, että tää typy tietää asiansa. Ja kaikkien näiden niin tarpeellisten ohjelmien asiat, joita me netissä työskentelevät tarvitaan. Ja sä tarttet Iinaa kans."

Minna Haverinen
Spiritual Business Coach, Wellness with Minna

"Iina on auttanut minua miettimään sivutoimisen yrittäjyyteni syvällisempää tarkoitusta kysymällä hyviä ja suoria kysymyksiä. Iinalla on myös ollut loistavia kehitysehdotuksia kun blogini suunta on ollut hukassa."

Tiia Peltoranta
Elämänmakua
Close

50% Complete

Two Step

Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit, sed do eiusmod tempor incididunt ut labore et dolore magna aliqua.